Statement
Kannanottoja aiheista internet, trendit ja teknologia
Arkisto
11 kirjoitusta
Kirjoitukset vuodelta 2012
Odotustenhallinta on nyt IN
Maanantaina 1. lokakuuta 2012 |
Akateemisessa maailmassa pääsee seuraamaan ajankohtaisia trendejä ja tutkimusteemoja, ja koska yliopisto kehottaa työntekijöitään "yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen", ja joku tämän lukijoista saattaa edustaa yhteiskunnan jäseniä, teen sen täten kertomalla teille mikä on in ja mikä out.
Kiinnostava uutuus Markkinointiviestinnän viikolla
Tiistaina 25. syyskuuta 2012 |

Kesällä 2011 aloitettu FOAF-tuotekehityshankkeemme on päässyt hyvään vauhtiin. Olemme kehittäneet uutta ohjelmistoalustaa, jonka mainitsin aiemmin laajentavan bisneshorisonttiamme merkittävästi. Nyt olemme kehittäneet myös uutta ohjelmistoalustaa hyödyntävän pilottituotteen, joka kantaa nimeä Showell.
Kävijäanalytiikan kolme ensiaskelta
Maanantaina 10. syyskuuta 2012 |Verkkopalvelun elinkaaressa työ ei lopu palvelun julkaisuun. Verkkopalvelua voi ja pitää kehittää myös julkaisun jälkeen. Kävijät eivät välttämättä toimikaan odotetulla tavalla verkkopalvelussa tai mainosbudjetti hupenee, mutta uusi verkkopalvelu ei tuotakaan odotettuja hyötyjä. Näissä tilanteissa ja joka tapauksessa kannattaa seurata kävijöiden käyttäytymistä web-analytiikan keinoin. Tunnetuin analytiikkatyökalu on Google Analytics. Alla kuvatut kolme askelta soveltuvat myös muihin analytiikkatyökaluihin.
Onko staattisten Photoshop-layouttien aika ohi?
Perjantaina 24. elokuuta 2012 |
Verkkopalveluiden layout-suunnittelu on murrosvaiheessa. Uudet tekniikat ja päätelaitevaatimukset muuttavat perinteistä suunnitteluprosessia. Minkälaisia uusia mahdollisuuksia uudet teknologiat tarjoavat ja mitä suunnittelijan sekä asiakkaan tulisi tietää ja ottaa huomioon?
Hedelmä kypsyy
Torstaina 9. elokuuta 2012 |
Sen verran jännittäviä aikoja elämme, että ei tule vilu vaikka ilmat viilenevät. FOAF-tuotekehityshankkeemme ensimmäinen hedelmä on kypsymässä kovaa vauhtia ja syyskuussa poimimme sen näkyviin lehvästöjen kätköistä. Silloin myös tuotteen ympärille perustettu uusi yritys tiedottaa olemassaolostaan.
Vaikuttavaa verkkoviestintää
Maanantaina 7. toukokuuta 2012 |
Jokainen viestintään ja markkinointiin satsaava haluaa saada panostuksilleen vastinetta. Verkkoviestintä tarjoaa monia mahdollisuuksia - niin onnistumiselle kuin epäonnistumisellekin.
Usealla organisaatiolla verkko on pääviestintäväline. Miksi verkkoviestintää hoidetaan kuitenkin käytännössä vasemmalla kädellä ja suunnittelematta? Syitä tähän flegmaattisuuteen ovat yleensä ymmärtämättömyys ja ripaus laiskuutta.
Mobile first -strategia yleistyy
Torstaina 12. huhtikuuta 2012 |Verkkopalveluja käytetään nykyisin uskomattoman monimuotoisella joukolla laitteita. Tätäkin sivustoa selaillaan ainakin tableteilla, älypuhelimilla, kannettavilla ja työasemilla. verkkopalvelujen on jollain tavalla otettava kantaa palvelua käyttävien erilaisten laitteiden lukumäärän kasvuun.
Mikä on vaikutuksesi verkossa?
Torstaina 16. helmikuuta 2012 |
Vuosituhannen vaihteen dotcom-hypessä oli jotain profeetallista. Alamme nyt nähdä mitä reilut 10 vuotta sitten hypetettiin uudesta liiketoiminnasta. Verkon kautta tapahtuva liiketoiminta ja verkon käytön kasvu on suorastaan räjähtänyt kaikilla mittareilla. Eikä kasvu ole vieläkään hiipumassa. Päinvastoin. Maailman merkittävin internetin runkorakenteiden toimittaja Cisco ennustaa internetliikenteen nelinkertaistuvan vuoteen 2015 mennessä. Huima tuleva kasvu perustuu uusien päätelaitteiden määrän moninkertaistumiseen ja käyttäjämäärän lisääntymiseen.
Lisää whuffieta, kiitos!
Maanantaina 13. helmikuuta 2012 |
Sosiaalisen median on sanottu tekevän sosiaalisen pääoman näkyväksi kuten kevätaurinko pölyarmeijan nurkissa. Jos sosiaalisella pääomalla tarkoitetaan ihmissuhteiden kautta käytettävissä olevia resursseja, nouseekin keskeiseksi kysymykseksi, miltä näyttää sosiaalisessa mediassa sellainen yritys, jolla sosiaaliset pääomat ovat vähissä? Vaikka tämä onkin haastava kysymys, voin paljastaa, että se näyttää suljetulta. Sosiaalisen pääoman puutteesta kielivät sosiaalisen median sivut, jonne ei voi vapaasti kommentoida, jossa ei voi tavata muita ja jonne ei voi antaa palautetta.
Tuen tarpeessa
Maanantaina 30. tammikuuta 2012 |
Palveluja ja ratkaisuja myyvän yrityksen yksi keskeisimmistä prosesseista on tukipalvelut. Aivan liian monessa yrityksessä tämä on kuitenkin painettu villaisella. Ongelmatilanteen tullessa eteen palvelun käyttäjällä on hyvät neuvot erityisen kalliit, jos tukipuhelimeen soittaessa kuulee ainoastaan vastaajan äänen tai päiviä sitten lähetettyyn sähköpostiin ei ole kukaan vaivautunut vastaamaan.
Pitkäaikainen asiakassuhde edellyttää kuitenkin myös todellisia tekoja pelkkien tyhjien puheiden sijaan. Kun kilpailu on alalla kovaa, on mahdollista erottautua positiivisesti joukosta palvelemalla asiakasta myös ongelmatilanteiden ilmaantuessa. Tässä lienee haastetta ja opittavaa ihan jokaiselle yritykselle, joka tarjoaa tukipalveluita jossain muodossa.
Etuja käyttökokemusten suunnittelulla
Perjantaina 13. tammikuuta 2012 |Termille käyttökokemus (user experience, UX) löytyy useita eri määritelmiä, mutta yleisesti kyse on tuotteen tai palvelun käytöstä syntyvän henkilökohtaisen kokemuksen laadusta:
Kuvittele, että on pakkasaamu ja palelet bussipysäkillä matkalla töihin. Äkkiä muistat, että paikat lomamatkan lennolle oli varattava tänään kello yhdeksään mennessä. Kaivat esiin puhelimesi ja menet matkatoimiston verkkosivulle. Yllätyt, kun puhelimesi kosketusnäyttö reagoi aivan oikein vaikka sinulla on tavalliset villasormikkaat kädessä. Sivusto näyttää puhelimen näytöllä todella selkeältä – isokokoinen teksti on helppoa lukea ja juuri tarpeelliset toiminnot ovat näkyvästi tarjolla. Yksinkertaisuudestaan huolimatta sivu näyttää aistikkaalta ja kutsuvalta. Onnistut varaamaan paikat lennolle ennätysvauhdilla ja olet yllättynyt, kuinka helposti homma hoitui puhelimen välityksellä. Sivun lomakekin tuntui muistavan asetuksesi puolestasi aiempien matkojesi perusteella. Puhelimen näytön pienestä koosta huolimatta et joutunut zoomaamaan sivua kertaakaan! Hetken päästä puhelimeesi tulee tekstiviestinä vahvistus lentojen varauksesta. Viestissä kerrotaan, että vahvistuksen lisäksi sähköpostiisi on lähetetty myös lista muiden samaan kohteeseen matkustaneiden suosittelemista hotelleista.
Kirjoittajat
Uusimmat kirjoitukset
- 1.10.2012 Odotustenhallinta on nyt IN
- 10.9.2012 Kävijäanalytiikan kolme ensiaskelta
- 9.8.2012 Hedelmä kypsyy
Uusimmat kommentit
- 27.6.2012 16.49 Anne Karkulahti: 5 hyvän asiakkaan tunnusmerkkiä
- 1.7.2011 16.19 Lauri Paavola: Sivua ei löytynyt
- 20.1.2011 15.54 Juha Suni: Jos tulet meille front-end-kehittäjäksi, opettele...
- 6.1.2011 16.25 SS: 5 hyvän asiakkaan tunnusmerkkiä
- 4.1.2011 13.19 Lari Kemiläinen: 5 hyvän asiakkaan tunnusmerkkiä











