Verkkovuosikertomus
Talousviestinnän tehotyökalu
Cargotecin verkkovuosikertomus esittelee näyttävästi yrityksen strategisia fokusalueita.
OP-Pohjolan PDF:n ja tulostuksen yhteydessä kuvista käytetään korkearesoluutioversioita, jolloin lopputulos on painokelpoinen ja pienetkin tekstit luettavissa.
DNA on liittänyt verkkovuosikertomuksen osaksi laajempaa raportointikokonaisuutta.
Autamme yrityksiä kehittämään talousviestintäänsä verkossa. Tuote- ja palvelukokonaisuutemme käsittää talousviestinnän tarpeisiin kehitetyt sisällönhallinnan välineet, korkean tietoturvan ja kokeneen projektitiimin.
Julkaisujärjestelmämme tukee erinomaisesti vaativaa eri kieliversioita sisältävää sisällöntuotantoprosessia. Verkkovuosikertomussisältöjen lisäksi samaan palveluun voidaan liittää myös muut talousraportit, kuten osavuosikatsaukset ja yritysvastuuraportti.
Tavoittaa kohderyhmän kustannustehokkaasti
Verkkovuosikertomus on nykyaikainen tapa hoitaa suuren yrityksen vuosikertomukseen liittyvät velvoitteet. Ajan ja rahan säästöä syntyy kun paino- ja jakelukustannuksia ei tule. Toisaalta verkkovuosikertomuksen avulla voidaan luoda yrityksestä nykyaikainen mielikuva tavoitellulle kohderyhmälle.
Kustannustehokkuutta tuo mahdollisuus hyödyntää samaa alustaa osin myös seuraavan vuoden vuosikertomustoteutuksessa. Verkkovuosikertomus sisältää aina julkaisujärjestelmän, joten sisältöjen siirtäminen ja muokkaaminen käy vaivattomasti. Tuote- ja palvelukokonaisuuttamme on kehitetty erityisesti verkkovuosikertomusten julkaisutarpeisiin.
Hyvin konseptoitu ja toteutettu verkkovuosikertomus luo merkittävää lisäarvoa yrityksen imagolle. Raportointivelvoitteiden lisäksi verkkovuosikertomus tarjoaa mahdollisuuden esitellä yrityksen toimintaa käyttäjää inspiroivilla tavoilla. Verkkovuosikertomus mahdollistaa erinomaisesti käyttäjiä palvelevien toiminnallisuuksien toteutuksen. Vuosikertomusta on helppo selailla verkosta ja asiakokonaisuudet erottuvat selkeästi.
Kokenut verkkovuosikertomusten toimittaja
Yrityksellämme on kokemusta suurten pörssiyritysten verkkovuosikertomusten teknisestä toteutuksesta mukaanlukien tilinpäätöksen liitteiden (mm. GRI-raportti) julkaisua koskevat asiat. Meillä on näyttöä siitä, että pystymme toimittamaan tilatut palvelut aikataulussa ja kustannukset kurissa pitäen. Tiedämme jo etukäteen kuinka prosessi etenee, joten tarjoamamme ratkaisu huomioi juuri nämä verkkovuosikertomuksen kriittiset vaiheet.
Base C6 Julkaisujärjestelmä
Alustana verkkovuosikertomuksille toimii Base C6 Julkaisujärjestelmä. Base C6 sisältää paljon juuri verkkovuosikertomusten rakentamiseen ja talousviestintään tarvittavia välineitä, jotka helpottavat huomattavasti sisältöjen tuontia. Järjestelmä keskustelee joustavasti mm. Microsoft Excelin kanssa. Mainittavia ominaisuuksia ovat mm.
- Tilinpäätöstaulukoiden Excel-integrointi
- Tulostusnäkymän (tulostus ja PDF) esikatselu, sivunvaihtomerkinnät
- Monipuoliset työkalut PDF:ien koostamiseen ylläpitäjille
- Painokelpoiset PDF:t (mm. korkearesoluutiokuvat)
- Interaktiivisten ja suurennettavien graafien luonti
- Automatisoitu tilinpäätöksen oikoluku
- Videosoitin ja videoiden hallinta
- Flash, HTML5 ym. -tekniikoilla esitettyjen "rikkaiden" sisältöjen hallinta
- Vahvasti salattu tuotantovaiheen sivusto
- Huipputason auditoitu tietoturva
Verkkosivuston ominaisuudet
Verkkovuosikertomus muistuttaa monella tapaa perinteistä verkkosivustoa. Muutamia
erityispiirteitä siihen kuitenkin liittyy. Verkkovuosikertomuksille tyypillisiä ominaisuuksia:
- Sivujen PDF-luonti ja keräily "aineistokoriin"
- Tilinpäätöstaulukoiden rivien korostaminen lukemisen helpottamiseksi
- Suurennettavat ja interaktiiviset graafit
- Tehokas haku, joka hakee tarvittaessa myös liitetiedostojen sisältä
- Jakaminen sosiaalisen median palveluihin
- Videot
- Erityisesti verkkovuosikertomuksia tukevat navigointiratkaisut
(mm. liitetietojen selaaminen ja siirtymät sivun kieliversoiden välillä) - Halutulle päätelaitteelle optimoitu versio (esim. älypuhelimet tai tabletit)
- Optimoidut sivujen latausajat (WPO )
Esimerkkejä toteutuksistamme
Ota yhteyttä
Ota yhteyttä vuosikertomusasiantuntijaamme niin kerromme kuinka ratkaisemme verkkovuosikertomustarpeenne. Tulemme myös mielellämme esittelemään toimintaamme sekä tuote- ja palvelukokonaisuutta tarkemmin.
Yhteyshenkilö:
Sami Suni
Konsultti
puh 010 4235 401



